Picatrix

Picatrix on nimi, joka kristillisessä Euroopassa annettiin arabiankieliselle teokselle غاية الحكيم Ġāyat al-Ḥakīm eli Viisaitten päämäärä. Teos käännettiin latinaksi 1200-luvulla espanjan kielestä.[1]

Picatrix oli alun perin 900–1000-luvulla arabiaksi kirjoitettu astrologian ja okkultistisen magian kirja. Sen kirjoitukset käännettiin espanjaksi ja latinaksi vuonna 1256 Kastilian kuninkaalle Alfonso X Viisaalle, jolloin teos sai nykyisen nimensä.[2]

Picatrix on kuulu taikareseptiensä säädyttömästä luonteesta. Kirjan salaperäiset astrologiset kuvaukset ja loitsut kattavat lähes kaikki mahdolliset toiveet ja himot, ja teos on sittemmin käännetty useille kielille. Picatrix kiehtoo edelleen okkultismin harrastajia ympäri maailmaa.[2]

Picatrix on jaettu neljään kirjaan:

  • Kirja I – "Taivaista ja niiden vaikutuksista, joita ne aiheuttavat niiden alle tehtyjen kuvien kautta"
  • Kirja II – "Taivaan kuvioista yleensä ja pallon yleisestä liikkeestä sekä niiden vaikutuksista tässä maailmassa"
  • Kirja III – "Planeettojen ja merkkien ominaisuuksista ja niiden väreillä tehdyistä hahmoista ja muodoista ja siitä, miten planeettojen henkien kanssa voi puhua, sekä monista muista maagisista teoista"
  • Kirja IV – "Henkien ominaisuuksista ja niistä asioista, joita on välttämätöntä tarkkailla tässä mitä erinomaisimmassa taidossa, ja miten niitä voidaan kutsua kuvien, suffumigaatioiden ja muiden asioiden avulla"[2]
  1. David Pingree, 'Between the Ghāya and Picatrix. I: The Spanish Version', Journal of the Warburg and Courtauld Institutes, Vol. 44, (1981), pp. 27–56
  2. a b c Picatrix: The Ancient Arabian Book of Astrology and Occult Magic Ancient Origins. Viitattu 30.11.2023. (englanniksi)

Developed by StudentB